Mervi Kärkkäinen ja Essoten turvallisuuspäällikkö Jukka Aho, vanhat kollegat jo 80-luvulta.

Psykiatrisen sairaanhoitajan tarina

Meitä essotelaisia on noin 3800. Yhtä monta tarinaa kuin työntekijääkin mahtuu tähän suureen organisaatioomme. Tässä on yksi, pitkän uran psykiatrisena sairaanhoitajana työskennelleen ja juuri eläkkeelle jääneen Mervin tarina hänen itsensä kertomana.

Olen Mervi Kärkkäinen, syntynyt jouluaattona 1954, eläkkeellä Essoten psykiatrisen sairaanhoitajan työstä lokakuun alusta lähtien. Kuinka olen aikoinaan hoitoalalle päätynyt?  Menneisyys on tärkeä tiedostaa, koska se usein määrittää ihmisen tavan tehdä työtä sekä sen, mitkä ovat alkuperäiset voimavarat työntekoon.

Ajauduin alalle vahingossa. Karkasin nuorena tyttönä kotoani Joroisista miehen mukaan Mikkeliin kesken koulunkäynnin. Töitä tein Mölnlyckellä ja värikaupassa. Työn ohessa kirjoitin ylioppilaaksi iltalukiosta esikoistani odottaessani. Asuin lähellä pientä kyläkauppaa, kauppiaan kanssa usein juttelimme. Hän minulle sanoi, että ”pyripä tyttö lukemaan mielisairaanhoitajaksi, poika luki ja tykkää siitä”. Vaihtoehto tuntui hyvältä lähinnä syystä, että koulutus kesti tuolloin vain puolitoista vuotta ja työtä olisi melko varmasti tarjolla. Ja niin minä pyrin ja pääsin opiskelemaan. Valmistuin mielisairaanhoitajaksi jouluna 1979. Opiskelun aikana tein Moision sairaalassa lyhyitä sijaisuuksia. Koulutuksen aikana tajusin, että psykiatria on minun juttuni. Vuosina 1980 -82 olin töissä Nikkilän sairaalassa Sipoossa. Takaisin Mikkeliin palasimme jäädessäni kuopukselta äitiyslomalle ja esikoisen mennessä kouluun. Aloin tehdä äitiyslomani päätyttyä 1984 uudestaan sijaisuuksia. Viran sain 27.9.1988. Siihen aikaan virkavaaleilla valittiin yleensä aina se työtekijä, joka oli ollut kauimmin töissä sijaisena ilman virkaa.

Olin töissä osasto 2:lla, joka oli silloin naisten suljettu vastaanotto-osasto. Pidin työstäni ja paneuduin siihen nuoruuden innolla. Kaikki päivät olivat erilaisia, työporukka oli hyvä ja työtä tehtiin taidolla ja tunteella, puhuttiin Moision hengestä ja hyvässä työyhteisössä oli todella mielekästä työskennellä. Moision sairaala on aina ollut myös hyvin koulutus- ja työnohjausmyönteinen, mikä osaltaan on helpottanut haastavan ja raskaan työn tekemistä. Olen aina ollut enemmän ns. ruohonjuuritason hoitaja. Mielelläni ja innolla olen lähtenyt mukaan erilaisiin haasteisiin ja uusiin suuntauksiin. Johtamisessa olen lähinnä tähdännyt itseni johtamiseen, joka ei ole ollut aina helppo tehtävä.

Yhteiskunnallinen kehitys kulki omaa latuaan ja alettiin puhua siitä, että sairaanhoitajia pitäisi olla enemmän osastoilla. Sairaanhoitopiiri lähti mukaan kokeiluun ja järjesti yhdessä sairaanhoito-oppilaitoksen kanssa sairaanhoitajakoulutuksen oppisopimuspohjalta. Henkilöstölle järjestettiin mahdollisuus hakea siihen. Opiskelijoiksi valittiin 10 mielisairaanhoitajaa ja 10 perushoitajaa. Minulle yksinhuoltajana tämä oli ainutlaatuinen mahdollisuus, sillä harjoittelujaksot suoritettiin sijaisuuksina ja koulupäivistä sai oppisopimusrahaa. Olin myös tullut työurallani pisteeseen, jossa koin, että tarvitsin lisää välineitä ja tietoa vahvistamaan työskentelyäni. Halusin olla parempi hoitaja. Opiskelu tapahtui työn ohessa v. 1995 – 97. Se oli rankkaa jo itsessään, mutta lisäksi jouduin vaihtamaan työpistettä, koska meitä pääsi koulutukseen samalta osastolta viisi hoitajaa eikä työvuorosuunnittelu ollut toteutettavissa näin monen siirtyessä opiskelemaan samalta osastolta. Niin ”jouduin” vaihtamaan nuoriso-osastolle. v. 1995. Valmistuttuani virka muutettiin suoraan psykiatrisen sairaanhoitajan viraksi.

Minä hurahdin nuorisopsykiatriaan. Olin mukana, kun nuoriso-osasto muutti omaan yksikköön Lammenrantaan. Kirjoitinpa näytelmänkin sen avajaisiin ja esitin pääosaa tyttönä, joka tuotiin hoitoon osastolle. Roolissani sain jopa kirota kaupunginjohtajan edessä! En kuitenkaan uskaltanut kirjoittaa näytelmään kuin sen yhden v-sanan. Se ei tietysti vastannut nuoriso-osaston todellisuutta. Meillä oli hyvä työporukka. Tehtiin hyvää, monipuolista nuorisopsykiatrista hoitotyötä. Kehitettiin ja toteutettiin. Kouluttauduttiin. Hoidettiin ja kasvatettiin. Hoitoajat olivat melko pitkiä ja nuoret ”menivät ihon alle”, joten työ oli hyvin intensiivistä. Ottavaa, mutta samalla hyvin antavaa, sillä toivohan on aina mukana nuoria hoidettaessa. Oman mausteensa hoitotyöhön toi alkava sähköinen kirjaaminen. Osaston henkilökunta sai laadukasta työnohjausta. Minulla oli hoitotyön ohella vastuualueena opiskelijat ja musiikkiryhmä, jota olin vuosia mukana vetämässä. Minulla on ollut myös onni käydä koko työurani ajan hyvillä yksilötyönohjaajilla. Se on auttanut minua jaksamaan työssäni ja innostumaan siitä aina uudelleen. Voin sanoa naivisti, että nuorisopsykiatria tuntui kutsumukselta. Tein sitä yhtäjaksoisesti 12 vuotta.

Vuonna 2007 aloin kaivata uusia haasteita. Jos Mikkelissä olisi ollut toinen nuoriso-osasto, olisin lähtenyt sinne ”kiertoon”. Ei ollut. Työkaveri oli siirtynyt HUS:lle hoitajaksi ja häneltä sitten kysymään, voisiko sinne tulla vähäksi aikaa uutta oppimaan. Helsinki toivotti minut tervetulleeksi. Menin HUS:n Ulfåsan nuoriso-osastolle U1, aluksi sijaiseksi, myöhemmin vakituiseen toimeen. Olin saanut Mikkelissä hyvät valmiudet. Äitini vaikeasti sairastaessa tein häntä lähempänä Mikkelissä nuoriso-osastolla yhden sijaisuuden. Kävin välillä töissä Helsingissä ja tein toisen sijaisuuden Mikkelissä, kun ensimmäinen lapsenlapseni syntyi.  Palasin vielä Helsinkiin, jossa muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa vahvasti terveydenhuollossa. Hoidon keskittäminen johti siihen, että osasto U1 suljettiin. Olin ensi kertaa elämässäni mukana YT-neuvottelussa.  Saimme kaikki toivoa, minne haluamme jatkossa sijoittua, tämä neuvottelu ei siis ollut mikään elämänlopuntilaisuus. Silti se tuntui vähän pelottavalta ja dramaattiselta. Siirryin toiveitteni mukaisesti varhaisnuorten avo-osastolle. Se ei kuitenkaan tuntunut yhtä omalta kuin edellinen osastoni. Aloin hakeutua takaisin kotiseudulle lähemmäksi sitä kaivattua lapsenlastakin.

Palvelussuhdesihteeri Sari Kovanen ja Mervi olivat työkavereita Moisiossa.

Palasin Mikkeliin syksyllä 2013. Tuntui luonnolliselta palata entisiin työkuvioihin. Työtä osastolla tehtiin pitkälti kuten ennenkin, mutta perustyötä ympäröivät, työskentelyä monipuolisesti mahdollistavat asiat, olivat alkaneet ratkaisevasti muuttua. Muutokset pohjaavat tietysti suuriin, yhteiskuntaa heiluttaviin ”tuuliin”, ne vain vaikuttavat sitten monin tavoin sinne ”alas” asti.

Täytettyäni 62 vuotta siirryin osa-aikaeläkkeelle panostaen enemmän vapaa-aikaan. Olin kesäsijainen akuuttityöryhmässä, joka oli mielenterveys- ja päihdepäivystys Mikkelin keskussairaalassa uudessa monitoimijapäivystyksessä. Hoidin ensimmäistä kertaa vuoden 1995 jälkeen aikuisia. Olin myös ensimmäistä kertaa töissä muualla kuin osasto-olosuhteissa. Aluksi tunsin olevani ihan ”kuutamolla”, tajusin kuinka vähän tiesin enää aikuisten psykiatrisesta hoitamisesta. Nuorison hoitaminen on sen verran kapea-alaista erityisosaamista, että aikuisten potilaiden hoitopolkukin oli minulle melko vieras. Osasin kyllä kohdata ihmisiä, mutta minun piti opetella todella paljon kaikenlaisia yhteistyötahoja, käytäntöjä, toimintoja ja tapoja. Tämä työ vei mukanaan. Kesä kului nopeasti ja opin paljon uutta.

Syksyllä minulle tarjottiin mahdollisuutta siirtyä aikuispuolen mielenterveysvastaanotolle Setriin. Vuoden 2017 loppu kului siellä. Opettavainen kokemus oli tämäkin työpiste. Alkuvuoden 2018 ehdin vielä piipahtaa tutulla nuoriso-osastolla. Olin kokenut itseni nuorisopsykiatriseksi hoitajaksi melkein 20 vuoden ajan, mutta jokin oli muuttunut. Halusin vielä saada jonkin uuden kokemuksen ennen eläkkeelle jäämistä. Kun akuuttityöryhmässä avautui määräaikainen sijaisuus, hain paikkaa ja sain sen. Olin tyytyväinen siitä, että minut siirrettiin nuoriso-osastolta muualle. Olin ollut niin kiinni nuorisopsykiatriassa, etten olisi osannut laajentaa osaamistani vapaaehtoisesti.

Viimeinen työpisteeni helmikuusta syyskuun loppuun oli akuuttityöryhmä. Sairaanhoitopiiri oli muuttunut Essoteksi. Sen sisällä sairaalan päivystyksen yhteydessä on pieni yksikkö; akuuttityöryhmä, joka hoitaa mielenterveys- ja päihdeongelmaisia akuutisti ja pienimuotoisesti myös ajanvarauksellisesti. Akuuttityöryhmä tekee myös paljon yhteistyötä muiden monitoimijapäivystyksen ammatti-ihmisten kanssa. Kiinteimmin yhteistyössä ollaan sosiaali- ja kriisipäivystäjien kanssa. Työ akuuttityöryhmässä oli haastava, vastuullista, ihmisläheistä, ratkaisukeskeistä ja monipuolista. Akuuttityöryhmä on hoitoprosessin huipulla ensimmäisenä. Se on se yksikkö, joka ottaa ihmisen hädässään vastaan. Jonkinlainen ratkaisu löydetään ongelmassaan jokaiselle. Neuvotellaan ja ratkaistaan, mitä ihminen milloinkin tarvitsee ja mihin hänet ohjataan tai miten ”tässä ja nyt” autetaan. Totesin osaavani kokemukseni pohjalta kohdata luontevammin nuoret potilaat, mutta löysin myös entisen osaamiseni aikuispotilaiden hoitotyössä. Se tuntui hyvältä.

Eläkekahvit juotiin Tönölässä 28.9., kukkia ja lahjoja tuli pöydän täydeltä.

Vuodet ovat kiitäneet huomaamattani työtä tehdessä. Milloinkaan en ole katunut psykiatriseen hoitotyöhön ryhtymistä. Kun hoitotyön tekijästä pidetään hyvää huolta, hänkin jaksaa paremmin hoitaa potilaitaan. Niin yksinkertaisesti se ketju mielestäni menee. En kritisoi sinänsä uudistuksia. Kehitys on hyvä asia. Muutokset etenevät omalla tavallaan ja niiden hyvät tavoitteet jossakin vaiheessa saavutetaan.

Olen saanut tehdä hoitosuhdetyötä satojen nuorten, aikuisten ja perheiden kanssa. Rakastin tätä ihmissuhdetyötä. Sen vaativa työura kuitenkin teki, että nuoresta ekstrovertistä tytöstä tuli melko introvertti aikuinen.

 

Olen myös saanut tehdä töitä monien hyvien kollegoiden, lääkäreiden, esimiesten, psykologien, erityistyöntekijöiden, erinomaisten työnohjaajien ja erilaisten yhteistyökumppanien kanssa. Siispä kiitän ja kumarran.

En ole ikinä osannut kirjoittaa lyhyesti. Mutta nyt päätän kirjoittamiseni Essoten työntekijänä ja jään ansaituille vapaille 1.10.2018.


Kirjoittaja
Mervi Kärkkäinen
psykiatrinen sairaanhoitaja, evp.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *