Valmistujaisjuhlan riemua. Todistukset jakoi Essoten valtuuston puheenjohtaja Eero Aho.

Vesote koulutti elintapaohjaajia

Nyt valmistui 91 ja syksyllä vielä lisää yli 40! Moision liikuntahallissa pidetyssä valmistujaisjuhlassa todistukset jakoi Essoten valtuuston puheenjohtaja Eero Aho.

Hallituksen kärkihanke Vesoten (Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon) tavoitteena on rakentaa pysyvä elintapaohjauksen palveluketju jokaiseen Essoten kuntaan sekä tulevaan Etelä-Savon maakuntaan.

– Syyskuussa 2017 alkanut elintapaohjauskoulutus on sujunut hyvin ja nyt meillä on aihetta juhlaan, sillä vietämme valmistumisjuhlaa. Ensimmäiset elintapaohjaajat saavat käteensä todistukset, kertoo projektipäällikkö Teemu Ripatti.

Valmistuneita on yhteensä 91 henkilöä, joista essotelaisia on 58 hlöä ja loput 33 valmistunutta edustivat järjestöjä ja kuntia. Ilahduttavaa on ollut se, että jokaisesta kunnasta ja Sosterista on ollut osallistujia laajasti eri vastuualueilta.

Todistukset jakoi Essoten valtuuston puheenjohtaja Eero Aho.

Kehittämistehtävät auttoivat kokonaisuuden rakentumisessa

Tärkeä osa koulutusta oli kehittämistehtävä, jossa osallistujat yhdessä verkostoituvat yli hallintorajojen ja lähtivät rakentamaan Vesoten tukemana parasta mahdollista elintapaohjauspolkua valituille kohderyhmille. Tavoitteena on tehdä Suomen paras elintapaohjauksen palvelupolku ja sisältö!

Käytännön elintapaohjaus alkaa

Nyt valmistuneet elintapaohjaajat ottavat 2-3 testiasiakasta ja alkavat toteuttaa elintapaohjausta yhdessä rakennetussa verkostossa ja toimintamallissa.

– Elintapaneuvontaan valitaan testiasiakkaat seuraavista kohderyhmistä: työttömät, Mipä-asiakkaat sekä 0- tason liikkujat, kertoo Ripatti. Kaikilla ohjaajilla on käytössään samanlaiset tukimateriaalit liikuntaan, ravintoon ja uneen.

Elintapaohjaajien tueksi valmistuu hankkeen aikana vielä kuntakohtaiset palvelutarjottimet, jotka tukevat elintapaohjaajan työtä. Palvelutarjottimeen kerätään kohderyhmille tarkoitetut liikuntapalvelut neljästä teemasta: Vesiliikunta, kuntosali/lihasvoima, liikuntasali/sisäliikunta ja luontoliikunta.

Lisätietoja

Teemu Ripatti
Projektipäällikkö
Vesote-hanke Etelä-Savo
teemu.ripatti [at] essote.fi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *