Bertalan Galambosi suosittelee hyötykasviyhdistyksen opasta yrteistä kiinnostuneille.

Inspiroidu yrteistä: iisoppi, minttu, rosmariini, meirami…

ArtEssote-hanke tarjosi Mikkelin keskussairaalan keittiön henkilökunnalle Bertalan Galambosin vetämän yrttitietotilaisuuden.

Yli-agronomi Bertalan Galambosi lahjoitti Essotelle työurallaan kerryttämänsä yrttivalokuvakokoelmansa.  Se on nyt sijoitettu Mikkelin keskussairaalan henkilökunnan ruokalaan virkistämään ja inspiroimaan henkilökuntaa.

Valokuvien takana on vuosikymmenten kansainvälinen tutkimustyö, josta Galambosi kertoo pyydettäessä mielellään, hauskasti ja innostavasti.

– Mahdollistimme taiteen soveltavan käytön kokeiluhankkeessa, ArtEssote-hankkeessa keittiön henkilökunnalle yrttitieto-tilaisuuden, johon pyysimme Galambosia kertomaan yrteistä. Toimme maisteltavaksi ja haisteltavaksi erilaisia yrttejä ja yrttiteelajikkeita, kertoo ArtEssoten taidekoordinaattori Riitta Moisander.

Galambosi pyysi keskusteluun tarjoiluiksi erityisesti kamomilla- ja minttuteetä. Kamomillalla on hänen mukaansa vatsaa rauhoittava vaikutus ja kylpyvedessä käytettynä se hoitaa ihoa. Galambosi vinkkasi, että mikäli haluaa itse kasvattaa kamomillaa, kannattaa sato korjata marjapoimurilla iltapäivän puolella, jolloin maa on kuivunut.

Maista minttua

Minttu sopii hyvin lampaanlihan kanssa, joten se on näin pääsiäisen lähestyessä ajankohtainen yrtti.

– Minttulajikkeita on paljon, maistelemalla löytyy omaan makuun mieluisin. Minttua ostaessa tuoksuttele ja maista, jos voit, Galambosi kehotti.

Piparminttu puolestaan talvehtii talven yli, mutta ne pitäisi uusia kolmen vuoden välein.

Iisopilla, yrtillä jota maisteltiin Heikkilän yrttitilan teesekoitteessa, on erikoinen teho. Iisoppi ehkäisee jalkahien hajua ja jalkasienen kasvua. Jalkoja liotetaan Iisoppi-jalkakylvyssä.

Timjami sisältää runsaasti tymolia, joka antibakteerinen, hiivaa ja bakteereita torjuva orgaaninen yhdiste. Kreikassa naiset ompelivat sotureiden pukuun timjamin verson, sillä kreikassa timjami symboloi rohkeutta. Nykyään timjami on Galambosin mukaan “yön sankareiden” yrtti, sillä sitä käytetään yleisesti partavesien ainesosana.

Meiramia makkaroihin

Oregano ja Meirami ovat hyvin samankaltaisia yrttejä. Tilaisuudessa tuoksuteltiin molempia ja oregano erottui aavistuksen terävämmällä tuoksullaan.

Oregano tunnetaan myös nimellä Kreikan meirami, jota Galambosi vinkkaa kokeilemaan pizzaan, se on hänen suosikkinsa eri oregano-lajikkeista. Meiramia kannattaa kokeilla myös makkaroiden mausteena, erityisesti mustan makkaran kanssa.

Suomessa myytävä rakuuna on mieto, venäläislähtöinen rakuunalajike. Ranskalaisessa keittiössä käytetty rakuuna on maukkaampi ja aromikkaampi. Galambosi vinkkaa, että sitä voi löytää Tertin kartanon puutarhasta.

Rosmariini, rakkauden symboli, on italialaisen keittiön käytetyin mauste. Rosmariini on kaupan valikoimassa arvokkain yrtti sen vuoksi, että se on haastava kasvattaa siemenestä, joten suomessa myytävät rosmariininiput, ovat usein kasvatettu ulkolaisista pistokkaista. Rosmariini on erittäin terveellinen yrtti.

Myös basilika on monipuolinen, erityisesti italialaisessa keittiössä käytetty yrtti. Galambosi kertoi, että Italiassa basilika naisen ikkunalla viestii siitä, että hän on heilaa etsimässä, joten kannattaa miettiä mihin yrttinsä sijoittaa.

Tilaa ilmainen yrttiopas

Salvia on erityisesti riistaan sopiva mauste. Salvian öljy on desinfioiva, joten mm. Apteekista saatavat salviapastillit ovat mm. todella tehokkaita parantamaan suun tulehduksia. Salviaa on myös helppo kasvattaa itse. Galambosi vannoo itse ruusunjuuri-tuotteiden terveyttä edistävään voimaan.

Yrttejä tunnistetaan, jalostetaan ja otetaan kaupalliseen valikoimaan koko ajan lisää, joten kannattaa seurata ja tutkia tarjolla olevaa valikoimaa. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa luonnonvaraisena jo antiikin ajoista asti kasvanutta sinappikaalia, eli paremmin rukolana tunnettua maukasta salaattiyrttiä, on kasvatettu suomessa vasta 90-luvulta lähtien.

– Mikäli olet kiinnostunut yrteistä ja yrttien viljelystä, voit tilata ilmaisen oppaan Hyötykasviyhdistykseltä, Galambosi vinkkaa.

Teksti: Heidi Huovinen
Kuvat: Riitta Moisander

ArtEssote-hanke on soveltavan ja toiminnallisen taiteen kokeiluhanke, jota rahoittaa Taiteen edistämiskeskus ja toteutus on organisoitu yhteistyössä Etelä-Savon Maakuntaliiton kanssa.

Lisätietoja

Riitta Moisander
Taidekoordinaattori
ESPER-hanke, Essote
riitta.nastapimu [at] gmail.com
040 543 1434

Heidi Huovinen
Taidekoordinaattori
ESPER-hanke, Essote
heidi.huovinen [at] gmail.com
050 577 9618

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *