Mobiiliapplikaatiosta löytyy palvelujen lisäksi myös muun muassa eri toimipisteiden ja päivystyksen yhteystietoja, pääsy Kanta-arkistoon ja erilaisia muita asiakkaille hyödyllisiä tietoja.

Essote sai mobiiliapplikaation – lataa puhelimeesi

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä on saanut oman älypuhelimiin ja tabletteihin tarkoitetun palvelujen sovelluksen. Mobiiliapplikaatio on nyt ladattavissa maksutta sovelluskaupoista.

– Kehitämme sovellusta nimenomaan sähköisenä palveluna. Aloitamme muutamalla palvelulla ja alkuvaiheessa voi muun muassa ottaa yhteyttä kiireettömissä asioissa. Ominaisuudet tulevat lisääntymään tulevaisuudessa sitä mukaa, kun saamme niitä valmiiksi, kertoo kehittämispäällikkö Antti Mäkelä Essoten Kehittämisyksiköstä.

Sovelluksen käytännön ohjelmoinnin on tehnyt mikkeliläinen ohjelmistokehitysyhtiö Metatavu Oy yhteistyössä Essoten kehittämisyksikön ja Tietohallinnon kanssa. Sovelluksen tuottaminen on osa keskussairaala-alueen rakentamista ja kuntayhtymän toimintojen kehittämistä toteuttavaa ESPER-hanketta.

– Essoten strategiana on pyrkiä toimimaan lähellä asiakkaita, myös uusilla tavoilla. Kun Essote löytyy taskusta, olemme todella lähellä asiakkaitamme, iloitsee hankejohtaja Pirjo Syväoja ESPER-hankkeesta.

Mobiiliapplikaatiosta löytyy palvelujen lisäksi myös muun muassa eri toimipisteiden ja päivystyksen yhteystietoja, pääsy Kanta-arkistoon ja erilaisia muita asiakkaille hyödyllisiä tietoja.

– Essoten viestinnän kannalta mobiilit palvelut ovat keskeisiä. Esimerkiksi nettisivuilla kävijöistä nykyisin jo yli puolet tulee puhelimella tai tabletilla. Tulevaisuutta ajatellen nettisivumme onkin rakennettu lähtökohdiltaan mobiiliin käyttöön soveltuviksi, kertoo Essoten viestintäpäällikkö Jouni Vauhkonen.

Essoten työntekijät saivat työpuhelimiinsa applikaation koekäyttöön marraskuussa. Palautteen perusteella jaetaan asiakkaille nyt kehittyneempi versio.

Sovelluksen voi ladata sovelluskaupoista käyttämällä hakusanaa ”essote”. Ohjelmisto löytyy Google Playn Storesta (Android) ja Apple Storesta (iOS). Windows-puhelimiin applikaatio saadaan myöhemmin.

Lisätietoja

Antti Mäkelä
Kehittämispäällikkö
Kehittämisyksikkö, Essote
antti.makela [at] essote.fi
040 359 6734

Teppo Marttila
Tietohallintopäällikkö, tekniset tietohallintopalvelut
Projektipäällikkö, ESPER-ICT, Essote
044 351 2582
teppo.marttila [at] essote.fi

Pirjo Syväoja
Hankejohtaja
ESPER-hanke, Essote
pirjo.syvaoja [at] essote.fi
040 359 6749

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *