Petri Laitinen toivottaa asiakkaat tervetulleiksi uusiin tiloihin 16.11. lähtien.

Essoten apuvälineyksikkö muutti Yrittäjänkadulle

Apuvälineitä koko Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Essote) alueelle toimittava apuvälineyksikkö muutti Mikkelissä Moision sairaalan alueelta osoitteeseen Yrittäjänkatu 20.

Apuvälineyksikkö on aloittanut uudessa paikassa to 16.11. Muuton myötä on saatu käyttöön ajanmukaisemmat tilat ja samalla helpottuu palvelun saavutettavuus. Apuvälineyksikön henkilöstö työskentelee samoissa tiloissa kotihoidon ja kotikuntoutuksen kanssa, jotka tarvitsevat apuvälineitä asiakkailleen.

Uusissa tiloissa työskentelee kaikkiaan noin sata Essoten apuvälineyksikön, kotihoidon ja kotikuntoutuksen työntekijää. Myöhemmin sinne muuttaa myös hoitotarvikejakelu.

– Apuvälineyksiköstä voi lainata Essoten alueella käyttöönsä esimerkiksi kyynärsauvat tai muun perusapuvälineen, jos toimintakyky on alentunut. Meidän kauttamme saavat apuvälineensä keskussairaala sekä hyvinvointikeskukset ja -asemat, kertoo terapiapalvelujen esimies  Petri Laitinen Apuvälineyksiköstä.

Erikoissairaanhoidon apuvälineiden esimerkiksi sähköpyörätuolin tai ympäristöhallintalaitteiden luovutus vaatii aina hoitavan tahon suosituksen ja lainaus tehdään sovituksen kautta.

– Teemme tiivistä yhteistyötä fysioterapeuttien, kuntoutuksen lääkäreiden ja omaisten kanssa. Suurin osa asiakkaistamme tulee terveyspalvelujen sekä vanhus- ja vammaispalvelujen piiristä, kertoo Laitinen.

Apuvälineyksikön aukioloajat pysyvät muuton jälkeen entisellään: ma ja to 8-12, ti-ke 8-16 ja pe 8-15.

Alueellinen apuvälineyksikkö kuuluu Essoten organisaatiossa Kuntoutuspalveluihin.

Lisätietoja

Petri Laitinen
Terapiapalvelujen esimies
Kuntoutuspalvelut, Essote
petri.laitinen [at] essote.fi
040 359 7078

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *