Etelä-Savon Työterveys Oy hoitaa muun muassa Essoten noin 3400 työntekijän työterveyshuollon.

Essote ja Suur-Savo ostavat Etelä-Savon Työterveys Oy:n

Etelä-Savossa alkaa valtakunnallisesti uusia uria avaava yhteistyö julkisen sote-palvelun ja vähittäiskauppaa harjoittavan monitoimialaisen yrityksen välillä. Mikkelin kaupunki myy työterveysyhtiönsä 2,6 miljoonalla eurolla Osuuskauppa Suur-Savolle ja Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymälle (Essote).

Mikkelin kaupunki näkee alueellisen osuuskaupan hyvänä kumppanina Essotelle ja myöhemmin maakunnalle. Kaupunki ei voi sote-uudistuksen myötä enää omistaa Etelä-Savon työterveyshuolto Oy:n kaltaista yhtiötä, joka toimii sote-toimialalla ja markkinoilla.

– Tuotamme tällä kaupalla yhtenäisyyttä maakuntaan, kun kaksi merkittävää toimijaa aloittaa yhteistyön. Pidämme myös soten rahavirtoja paremmin maakunnan alueella ja kehittämisessä kuin jos olisimme myyneet työterveyden muille toimijoille, luettelee etuja kaupunginjohtaja Timo Halonen.

Essote omistaa 49 prosenttia

Suur-Savo omistaa jatkossa Etelä-Savon Työterveys Oy:stä 51 prosenttia ja Essote 49 prosenttia. Kauppahinnasta Suur-Savo maksaa 1,326 miljoonaa euroa ja Essote 1,274 miljoonaa euroa.

Osapuolet haluavat vahvistaa kaupalla eteläsavolaista omistajuutta, maakunnallista yhteistyötä ja avata ovia uudenlaiselle julkisen terveydenhuollon ja kaupallisten toimijoiden yhteistyölle. Etelä-Savon Työterveys Oy huolehtii Osuuskauppa Suur-Savon Mikkelin alueen 800 ja Essoten noin 3400 työntekijän työterveyshuollon lisäksi monen muun alueella toimivan yrityksen työterveyshuollon palvelujen tuottamisesta.

Suur-Savon ja Essoten yhdenvertainen yhteistyö on varmistettu osakassopimuksessa monin tavoin. Molemmilla on esimerkiksi etuosto-oikeus toistensa osakkeisiin ja isommissa asioissa vaaditaan molempien hyväksyntää. Neljän henkilön hallituksen puheenjohtaja tulee Essotesta kolmen ensimmäisen vuoden ajaksi.

Essote ostaa kaupalla erityisesti osaavaa työterveyshuoltoa henkilöstölleen ja sote- ja maakuntauudistuksen myötä mahdollisesti laajemmalle joukolle julkisen puolen henkilöstöä. Työterveyshuolto täytyy maakuntauudistuksen myötä kilpailuttaa ja osin omassa omistuksessa oleva yhtiö tarjoaa hyvän lähtökohdan.

– On tarkoituksenmukaista, että maakunnan suuri sote-tuottaja voi hankkia työterveyspalvelunsa lähellä sen omistajuutta olevalta yhtiöltä. Uuden oman yhtiön perustaminen veisi kovasti aikaa ja rekrytoinnit olisivat tarkkuustyötä. Ennen mahdollista valinnanvapauslainsäädännön voimaantuloa yhtiö ja yhteistyö osuustoiminnallisen markkinatoimijan kanssa auttavat meitä julkisessa terveydenhuollossa oppimaan liiketoiminnallista yhtiömuotoista toimintaa, perustelee kauppaa Essoten johtaja Risto Kortelainen.

Kauppa vahvistaa myös keskussairaalaa ja seudun elinvoimaa, koska esimerkiksi päiväkirurgisia toimenpiteitä tarjotaan lähellä henkilöstön työpaikkoja ja koteja. Sairaalahoitoa tarvitsevat ei joudu lähtemään kauemmaksi.

Uusi toimiala Suur-Savolle ja koko S-ryhmälle

Maakunnan suurimpana yksityisenä työnantajana Osuuskauppa Suur-Savo tarvitsee myös paljon työterveyshuoltoa. Se työllistää koko Etelä-Savon maakunnassa yhteensä reilut 1200 työntekijää, joista noin 800 Mikkelin seudulla. Suur-Savolle ja koko S-ryhmälle terveydenhuolto on uusi toimiala, johon osuuskauppa haluaa lähteä täysillä mukaan.

– Olemme jo usean vuoden ajan etsineet mahdollisuutta lähteä tuottamaan terveyspalveluja. Nyt maakunnallisten toimijoiden yhteistyön tuloksena on aukeamassa mahtava mahdollisuus kehittää koko maakunnan terveyspalvelujen tarjontaa ja samalla varmistaa, että eurot jäävät maakuntaan. Opimme yhteistyössä Essoten kanssa varmasti monia uusia tapoja palvella paremmin asiakkaitamme, sanoo Suur-Savon toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen.

Liikevaihto 6,7 miljoonaa

Etelä-Savon Työterveys Oy:n liikevaihto oli viime vuonna 6,7 miljoonan euroa. Yhtiössä työskentelee noin 50 työterveyshuollon ammattilaista. Toimialueeseen kuuluvat Mikkeli, Kangasniemi, Juva, Puumala ja Mäntyharju. Henkilöasiakkaita yrityksellä on noin 17 500.

Yhtiön toimitusjohtaja Pirkko Valtola pitää kahta suurta asiakasta luontevina omistajina. Suur-Savon ja Essoten toiminnot avaavat yhtiölle uusia mahdollisuuksia, sillä kummankin toimipisteet sijaitsevat lähes kaikki samoilla paikkakunnilla missä Etelä-Savon Työterveys toimii.

– Toimintamme yrityksiin päin tulee jatkumaan ennallaan. Pyrimme edelleen parantamaan palveluamme ja pidämme omistusjärjestelyä hyvänä vastauksen sote- ja maakuntauudistuksen haasteisiin. Haluamme olla maakunnallinen toimija ja aidosti kotimainen me jo olemme, sanoo Valtola.

Kaupasta päättävät lopullisesti Mikkelin, Essoten ja Suur-Savon luottamuselimet kesäkuun aikana. Kaupunginhallituksessa asia on 5.6. ja valtuustossa 12.6. Essote-kuntayhtymän hallituksessa osakekauppa on 1.6.2017 ja valtuustossa 15.6. Osuuskauppa Suur-Savon hallintoneuvosto käsittelee toimialan laajennusta 7.6. ja hallitus osakekauppaa 27.6.

 

Lisätietoja

Timo Halonen
Kaupunginjohtaja, Mikkeli
timo.halonen [at] mikkeli.fi
040 557 8077

 

Heikki Hämäläinen
Toimitusjohtaja, Osk Suur-Savo
heikki.hamalainen [at] sok.fi
050 055 3765

 

Risto Kortelainen
Johtaja, Essote
risto.kortelainen [at] essote.fi
050 522 8677

 

Pirkko Valtola
Toimitusjohtaja
Etelä-Savon Työterveys Oy
pirkko.valtola [at] estt.fi
044 794 4683

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *