Palkkapäivä pysyy useimmilla Essoten työntekijöillä samana tai siirtyy vain vähän.

Palkka tulee kuukauden 16. päivä

Essoten hallitus on päättänyt (29.9.) palkkapäivät vuoden vaihteesta lähtien. Vakituinen henkilöstö saa palkan kuukauden 16. päivä ja määräaikaiset kuukauden viimeisenä.

Muut vakituisen sekä määräaikaisen henkilöstön työaikakorvaukset (vuorotyölisät) maksetaan 16. päivä. Lääkäreiden päivystyskorvaukset ja lausuntopalkkiot maksetaan kuukauden viimeinen päivä.

Palkkapäivä pysyy suurimmalle osalle nykyisistä ja siirtyvistä työntekijöistä entisellään tai siirtyy vain päivän. Suuria muutoksia tulee muun muassa niille vakituisille työntekijöille, joiden palkka on tullut kuukauden alussa. Näitä henkilöitä on noin 500 muun muassa Mikkelin kaupungin palveluksessa.

– Essotessa on ollut käytössä verkkopalkka, jonka saa nyt myös siirtyvä henkilöstö. Se tarkoittaa, että kellekään ei enää lähetetä paperista palkkalaskelmaa. Jatkossa palkkakuitti löytyy omasta verkkopankista, kertoo henkilöstöjohtaja Merja Vihanto.

Yksi kommentti “Palkka tulee kuukauden 16. päivä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *