Pirkko Valtola Mikkelistä ja Elisa Hänninen Juvalta johtavat Essoten tärkeimpiä luottamuselimiä.

Essoten puheenjohtajat: Sote-yhtiötä ei tule Etelä-Savoon

Kuntajohtajat ovat nostaneet julkiseen keskusteluun (Länsi-Savo 15.9.) julkisen ja yksityisen puolen yhteisyrityksen, jonka avulla Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelut tuotettaisiin. Essoten luottamusjohtajat eivät pidä mallia mahdollisena ja näkevät sen kuntajohtajien yksityisajatteluksi.

– Seitsemän kuntaa ja entinen sairaanhoitopiiri etenevät nyt täysillä sopimusten mukaisesti Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän mallilla. Jo pelkästään tämän toteuttaminen on valtava urakka. Olisi vastuutonta lähteä sotkemaan hyvää valmistelua jollain uudella kuviolla, kun samaan aikaan olemme aloittaneet maakuntauudistuksen, johon sote myös kuuluu, sanovat Essoten valtuuston puheenjohtaja Pirkko Valtola (kok.) ja hallituksen puheenjohtaja Elisa Hänninen (kesk.).

Puheenjohtajat näkevät useita käytännön esteitä yhteisyritykselle. Niistä suurin on, että Essoten kunnat ovat jo tehneet päätökset sosiaali- ja terveydenhuollon siirtämisestä vuoden 2017 alusta Essote-kuntayhtymälle. Myös sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisulkoistamisen valmistelu vaatisi erittäin suuren työn ja samaan aikaan tehdään muita suuria muutoksia.

– On tietysti luonnollista, että tällaisia pohdintoja nousee esiin kunnista, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät parin vuoden kuluttua maakunnalle. Ne ovat jonkinlaista luopumisen tuskaa. Essotelle on nyt annettava työrauha ja erityisesti henkilöstölle rauha valmistautua muutokseen, vaatii hallituksen puheenjohtaja Hänninen.

Hänninen huomauttaa, että sote-uudistuksen tavoitteena on, etteivät kunnat enää jatkossa järjestä, rahoita tai tuota sote-palveluja. Tällöin sote-palveluita tuottavien yhtiöiden omistaminen ei kuulu kunnan toimialaan. Kuntien osakkuudet siirtyvät maakunnalle ja maakunta voi järjestäjänä irtisanoa sopimuksen vuonna 2019. Kuntien riskit olisivat suuret.

Valtola muistuttaa, että yhden yrityksen malli ei ole myöskään linjassa asiakkaiden valinnanvapauden kanssa. Lainsäädäntö valinnanvapaudesta on vasta valmisteilla.

– Tällaiselle yhtiölle on maakunnan luottamushenkilöiden keskuudessa vain äärimmäisen vähän kannatusta, joten sitä ei tule. Sehän vaatisi monen valtuuston käsittelyn. Asiathan täytyy valmistella myös sen mukaisesti, mitä valinnanvapauden lainsäädännössä on, sanoo valtuuston puheenjohtaja Valtola.

 

Lisätietoja

Pirkko Valtola
Essoten valtuuston puheenjohtaja
pirkko.valtola@estt.fi
044 794 4683

Elisa Hänninen
Essoten hallituksen puheenjohtaja
elisa.hanninen@juva.fi
0400 255199

Risto Kortelainen
Essoten johtaja
risto.kortelainen@esshp.fi
050 522 8677

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *